sekoamispiste.

Minä täällä jälleen! Oli pakko tulla tänne kirjotteleen, kun yritän parhaani mukaan välttää pakkaamista. Viime muuton traumoista en oo vieläkään selvinnyt, joten ei hirveästi houkuttele alkaa tunkeen tota kasvanutta tavaramäärää laukkuihin, jälleen kerran. Perheen vaihto on yks sellanen paalu vaihtovuodesta, joka aina ilmottaa että nyt ollaan taas lähempänä Suomeen paluuta. Ja voi kun mä en halua vielä palata!

Vaikka pari viime viikkoa oon miltein laskenut päiviä perheenvaihtoon, niin tällä hetkellä on olo, että en oo vielä valmis muuttaan. En oo ikinään suuremmin kertonut täällä blogissa mun nykyisestä perheestä ja siitä kuinka täällä on mennyt. Mun molemmat perheet täällä on täynnä mielettömän hienoja ihmisiä, oon ollut yks onnentyttö perheiden suhteen. Mutta niin kun kaikki perheet on erilaisia, niin nää mun kaks meksikolaista perhettäkin on ollut myös. En sanois, että mulla ongelmia täällä olis ollut, ei todellakaa. Välillä on vaan ollut hetkiä, kun erilaiset ajatusmaailmat omaavilla ihmisillä on vaikea ymmärtää toisiaan. Välillä on tehnyt mieli juosta takasin ekaan kotiin ekan iskän tykö, kun yksinkertasesti ei oo vaan hermot enää kestänyt nykyistä. Välillä on ottanut päähän, että sanotaan "ota taksi, kun me ei päästä nyt hakeen", kun ensimmäinen perhe oli aina salamana paikalla. Mutta noi ongelmat ei oo mitään niihin verrattuna, mitä on kuullut joillain muilla vaihtareilla olevan. Joten niitä ei voi edes ongelmiks kutsua.

Kuitenkin kaikki mitä oon tän nykyisen perheen kanssa kokenut, on lähinnä positiivista. Nyt viime päivinä silmät on meinannut kostua , kun yllättäen iskä saattaa vaan sanoa "Voi ei Julia, mitä me tullaan tekeen ilman sua kun sä lähet". Eilen iski fiilis, että ei mä en halua lähteä mihinkään, kun shoppailupäivän päätteeks oltiin vanhempien kanssa olkkarissa ja mä pidin niille muotinäytöstä uusista vaatteista ja naurettiin kaikki kolme pissat housussa. Hiljaseks pistää myös ajatus siitä, että kohta mulla ei ookkaan enää isosiskoa, jonka vaatekaapille voi marssia kun vaatekriisi iskee, ei oo ketään kuka tulee nauraan mulle kun räkäposkella kattelen Titanicia tai ketään kenen kanssa saada kreisi tanssikohtaus. Kohta en kuule talon kaikuvan mun miljoonista lempinimistä ja ei oo kodinhoitajan 5v tytär ärsyttämässä mua, pomppimassa mun sängyllä ja seuraamassa mua joka paikkaan.

Ilman suurempaa melankoliaa voin kuitenkin olla ilonen, että kohta oon taas siinä talossa joka tuntuu eniten kodille tässä maassa. Ja tiedän, että mua jo odotetaan kun viime näkemisellä pikkuveli sano, että mä en jaksa enää odottaaaaa että sä tuut takasin!! Joten oon onnellinen, että pääsen taas vänkään ja kinaan mun ihanien pikkuveljien kanssa ja musta tulee taas se lellitty talon ainoo prinsessa, isin tyttö. Mulla tulee oleen taas se meksikon paraskaveri, Regina, siinä parin talon päässä aina saatavilla. Tuun saamaan mun huoneeseen angstaavia murrosikäsiä vierailijoita, joilla on tyttöstävä ongelmia ja vanhemmat jotka on aina valmiita tekeen kaikkensa mun asioitten eteen. Ennenkaikkea pääsen taas asuun ihmisten kanssa, jotka on lähes yhtä hulluja (hyvässä mielessä) kun mä.

Kaikesta tosta huolimatta, fiilikset on sekavat. Oon iloinen, mutta surullinen. Saapuu päivä jota oon pitkään odottanut, mutta samalla päivä, jonka toivoisin tulevan vasta päivien ja päivien päästä. Ekassa muutossa säästyttiin ilman kyyneleitä, koska tiesin että mä tuun muuttaan vielä takasin. Tällä kertaa on eri asia, koska en tuu enää asumaan näiden kanssa ellei lasketa jotain viikonloppu kyläilyjä. Tuun ikävöimään näitä ihmisiä, jotka aina nauraa mun sekoiluille, jotka itekkin hömpöttelee minkä kerkiää ja kuittailee mulle aina siitä kuinka paljon syön suklaata hahaa. Nää kaks perhettä on kaks täysin erilaiset ja on mahdotonta sanoa, että kumpien kanssa mielummin asuisin tai kummassa perheessä olisin onnellisempi. Loppu peleissä jokainen on kuitenkin oman onnensa seppä, joten enköhän mä pärjäis vaikka sillan alla. Ja ensimmäinen perhe kuitenkin on se ensimmäinen perhe.

Ilman suurempia draamailuja tai vastaavia yritän nyt kerätä itteni kasaan ja keksiä kaikkee muuta "hyödyllistä" ettei tarvis ryhtyy tohon mahdottomaan tehtävään, pakkaamiseen. Kohta kipasen nopeesti moikkaileen kavereita, kun ne pääsee koulusta ja miks sitä ei kattois vaikka elokuvan ajankuluks. Ja kai ne matkalaukutkin on jossakin vaiheessa kaivettava tuolta sängynalta pölyn seasta. Huomenna sitten viiden aikaan iltapäivällä muutto ja elämä jatkaa rullailuaan!

Loppuun vielä pieni vilautus osasta eilisen shoppailuIsta, nauttikaa!

löysät pökät, ihanan viileet kuumalla säällä ja mukavat päällä! Bershka

"olen äidin kiltti tyttö" -mekko, Pull&Bear

kiilakorot & aurinkolasit, C&A

maailman mukavin oloasu, Aéropostale

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin

Julia