keskiviikko 26. helmikuuta 2014

tovereita ympäri maailmaa


Viime postauksessa kerroinkin, että meillä olis pian taas piirinkokous jossa näkisi pitkästä aikaa piirin vaihtareita. Eilen sitten kyseinen päivä koitti! Kerta kerran jälkeen on hauska huomata, kuinka kaikki puhuu vaan paremmin ja paremmin espanjaa ja on vaan entistä isompia. Mutta eikös ne ookkin aika lailla vaihtovuoden kaks suurta tekijää: kielen oppiminen ja lihominen. Sehän olis ikävää, jos me laihtumaan oltais päästy hahah.

Eilinen päivä meni siis tutustuessa ns. Meksikon eduskuntataloon, mutta eihän sielä skarppina jaksanut keskittyä, kun oli niin ihana päästä jutteleen pitkäsä aikaa kavereiden kanssa. Ennen kaikkea mun rakkaan Suomineidon, Saran, kanssa! Kyllä vaan se kasvotusten suomenkieltä puhuminen on jotenkin niin huvittavaa, mutta samalla hirveen kotoisaa. Naureskeltiin sitä, että kuinka R-kirjain tulee niin voimakkaana kun on pelkästään käyttänyt espanjankielen R:ää, joka on pehmee ja kuulostaa miltein tamperelaiselta. Myös monimutkainen kirjottaminen ja yhdys sanat (yhdyssanat) tuottaa jo vaikeuksia. Tässä nyt kun kielistä puhumisen vauhtiin päästiin, niin voisin vielä jatkaa jakamalla yhen hassun asian mikä mulle on alkanut tapahtuun. Mutta siis unet! Oon aikamoinen unikeko ja välillä aamulla on aivot ollut vähän juntturassa, kun herätessä huomaa että nyt on tapahtunut jotain jännää. Alan ajatteleen, okei mä näin just unen, normaalia. Mun unessa mä olin Suomessa, kaikkien ihmisten kanssa puhuIN espanjaa ja se ns. unen kerronta oli englanniks, ei niin normaalia. Voi mun aivo raukkoja, kun hirveeseen jumppaan joutuu nukkuessakin!

Mutta tässä pienimuotoinen kuvaripuli eiliseltä:

D4170 <3

museo ja keskittyneet suomineidot


meijän tiikerit



SISARUKSET!!










tosiaan Sara siis palaili rantalomalta, mä kun luulin et oisin ruskettunu..



 Kuvistahan näkee, että me ollaan erittäin mahtava kööri fiksuja ja hyvin käyttäytyviä vaihtareita, kun tilanne niin vaatii. Tosin kun aikuisten silmät suuntaa muualle, todellinen luonne paljastuu ja mikään ei pidättele tätä apinalaumaa. Me lasketaan jo päiviä kun lähetään meijän Ruta Maya reissulle yhessä noin kolmeks viikoks kierteleen Etelä-Meksikoo jauskis jau, en malta odottaaaaa!




 Tänään koulussa olis ollut kulttuuripäivä ja oltais päästy tutustumaan Veracruzilaiseen ruokaan ja musiikkityyliin, mutta meiksi jäi valitettavasti aamulla vuodepotilaaks. Tässä kun on tultua nukuttua miltein koko päivä, niin koitan ottaa itteeni niskasta kiinni jotta jaksaisin lähtee tonne kuumuuteen pikku päivälenkille, koska mun suklaamahalla on aika kova nälkä, hih.

15 päivää synttäreihin (eli nyt viimeistään ne suklaa- ja lakulähetykset postiin), 9 päivää perheen vaihtoon, 44 päivää rantalomaan ensimmäisen perheen kanssa ja 67 päivää Ruta Mayaan. Nyt on oltu 220 päivää Meksikossa ja valehtelisin, jos sanoisin ettenkö tietäis kuinka monta jäljellä. Mutta sitä ei kuulu vielä murehtia, vaan nyt laahustan alakertaan syömään ja lupaan hymyillä koko päivän!

Kuuluillaan taas pian,
Julia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti