Ja sieltä pamahti 100 lukijaa, oij oij oij! Mitä vitsiä, oon sanaton mutta siis hullun siistii! Kiitos! Ja siis moikka vaan taas. Tarkotuksena ei oo nyt tappaa kaikkia lukijoita tylsyyteen ja kertoa taaaas koulusta, mutta kasailin tähän vähän viimeisimpiä kuulumisia, ajatuksia ja havaintoja (jotka kaikki liittyy jollain tavalla kouluun) heh.
Se on pakahduttavan ihanaa, mitenkä ihmiset on täällä niin ulospäinsuuntautuneita. Ei tulis Suomessa kuuloonkaan, että kun oot vessassa niin koulun siivooja alkais jutteleen sulle mukavia ja kyseleen, että mitenkäs sun espanja edistyy ja joko ymmärrät enemmän. Hehee taidan ymmärtää enemmän, kun ton keskustelunkin ymmärsin, jee! Ihmiset on muutenkin erittäin ystävällisiä, tai ainakin mulle on ollut. Joka päivä tulee joku ihan uusi naama moikkaan ja tietenkin antaan poskipusun ja ystävällisiä hymyjä satelee pitkin päivää. Mua varoteltiin ennen Meksikoon tuloo, että kannattaa olla varovainen, sillä meksikolaiset tytöt on helposti mustasukkaseks tulevaa sorttia ja peloteltiin kauhutarinoilla juoruista mitä vaihtareista oli pistetty kiertään kouluissa, ihan mustasukkasuudesta vaan. Vaikka aluks olinkin vähän huolissani, niin en oo onneks noihin ongelmiin joutunut, vaan oon positiivisesti yllättynyt siitä, miten kaikki on ollut vähintään triplasti mukavampia mihin olin varautunut. Oon päässyt välttään ikävyydet ja kaiken turhan draaman ja toivottavasti tilanne jatkuis samana koko vuoden! Oon kyllä tosi onnekas mun koulun suhteen, sillä sielä (kuinka kliseiseltä kuulostaakin) kaikki on kaikkien kavereita. Tietysti kaikilla on omat kaveriporukkansa, kuten mullakin, mutta mitkään porukat ei oo suljettuja vaan ihmisiä poukkoilee porukasta porukkaan ja kaikki on tosi mukavia kaikille.
Enkä tuu varmaan koskaan tottuun siihen, että kaikki tuntee mut koulussa. Yks päivä ennen laboratorio tuntia etsiskeltiin koulun pihalta kaverin kanssa ötököitä mikroskooppi tutkimuksia varten ja yhtäkkiä kuulen kun lauma ihmisiä huutaa mua nimeltä. Kun nousin sieltä pusikosta, niin koulun kuutos luokkalaiset (eli siis ne abit) oli tiputtanu jotain ylimmäisestä kerroksesta ja pyys mua heittään sen niille. Tuli hauska olo, että aijaa tekin tiiätte kuka mä oon. Yleensäkkin huuteluita kuulee koulussa paljon, siis sellasia positiivisia ja kuten jo mainitsin niin ystävällisiä hymyjä satelee pitkin päivää. Myös on huvittavaa, mitenkä opettajat automaattisesti olettaa että poika on rakastunu muhun, jos se juttelee mulle tunnilla. Oi ja voi, miten mä tuun sopeutuun suomalaiseen kouluun tän kaiken huomion ja eksoottisuuden jälkeen, kun oonkin yhtäkkiä ihan samannäkönen ja samanlainen kun kaikki muutkin. Noh se on sen ajan murheita sitten.
Tänään oli sit ensimmäiset cheerleader reenit! Kyllä, oon siis nyt virallisesti joukkueessa. Mikä huvittavinta, tässä on siis loistava esimerkki meksikolaista meiningistä ja tavasta hoitaa asioita, en ees tiennyt että oon joukkueessa, sillä siitä ei mainittu missään. Maanantaina koulussa mun kaveri, tai siis "aviomies" (tai siis sillä nimellä hän itesään kutsuu hahaa) tuli ihan puskista sanoon, et joo Emilia sulla on reenit sit tiistaisin ja torstaisin. Olin että, ai kiva kuulla! Olin sit tänään reippaana paikalla kello kolme, mut ketään ei näkynyt missään. Kun kello oli kymmenen yli, ajattelin että joo no nään on meksikolaisia, että ihan perus kauraa et kaikki on myöhässä. Kun kello oli sit 20 yli eikä tyttöjen tai valmentajan olinpaikasta ollut harmaintakaan hajua, paikalle pamahti joku koulun työntekijä jota en ollut aijemin nähnyt. Moikattiin ja hän oli jatkamassa matkaa, mutta pysähtykin ja kysy että "Hei ooksää se suomalainen tyttö?" Siinä sit hetki juteltiin, ja kävi ilmi että hän työskentelee lähinnä koulun nettisivujen parissa ja kerto että olikin jo etsiskelly mua, koska kuulemma pitäis tehä haastattelu ja ottaa kuvia musta, sillä koulu haluaa että musta tehään juttu koulun nettisivuille. Mikäs siinä! Samalla paikalle pamahti toinen mies, joka on kanssa töissä koululla ja se siinä soitteli muutamia puheluita ja kävi ilmi, että reenit alkaa 15.30. Nice to know!
Kaikesta huolimatta, huhhuh jäi kyllä hyvä fiilis ensimmäisten reenien jälkeen! Se valmentaja on mitä mahtavin: täynnä energiaa, nuori, tosi kannustava ja lahjakas. En oo täysin varma, mutta ilmeisesti meitä on joukkueessa siis huimat kuusi tyttöä, mutta ei haittaa, tiedossa on ainakin henkilökohtasta valmennusta. Ensimmäinen reeni piti sisällään lihasharjoituksia, erilaisten hyppyjen reenailua ja saman koreografian jatkamista, mikä alotettiin try outeissa. Oon tosi innoissani ja en malta odottaa, että saadaan koreografia valmiiks ja päästään edustaan koulua. Joukkueen tytötkin on tosi mukavia ja tullaan varmasti lähentyyn huimasti tässä vuoden aikana, kunhan kielimuurista pääsis nopeesti eroon.
Tässä oli nyt tällänen harvinaisen kuvaton ja erittäin tekstillinen postaus, mutta vaihtelu virkistää! Huomenna onkin jo perjantai, voi autuutta. Viikonloppuna rakas Meksiko juhlii itsenäisyyttään, joten ollaan suuntaamassa perheen kanssa suvun maatilalle viikonlopuks. Rakastan mun hassuja sukulaisia, joten oon super innoissani! Luvassa ratsastusvaellusta ja paaljon paljon meksikolaista ruokaa, naurua unohtamatta. Ehkä saatan myös juhlan kunniaks kaivaa kaapista viimisen jäljellä olevan levyn Fazerin suklaata. Ja kyllä, tämä oli suora vihjaus siitä, että suklaata saa lähetellä tänne heh.
Ps. Voin kertoo salaisuuden, että se on miltein enemmän mun velejet kun mä, jotka himoitsee sitä suklaata niin paljon.
 |
| kun aurinko palas takas lomalta |
 |
| ahkeraa englannin opiskelua labrassa, joka useimmiten menee siinä kun kaverit opettaa espanjaa |
Se on pakahduttavan ihanaa, mitenkä ihmiset on täällä niin ulospäinsuuntautuneita. Ei tulis Suomessa kuuloonkaan, että kun oot vessassa niin koulun siivooja alkais jutteleen sulle mukavia ja kyseleen, että mitenkäs sun espanja edistyy ja joko ymmärrät enemmän. Hehee taidan ymmärtää enemmän, kun ton keskustelunkin ymmärsin, jee! Ihmiset on muutenkin erittäin ystävällisiä, tai ainakin mulle on ollut. Joka päivä tulee joku ihan uusi naama moikkaan ja tietenkin antaan poskipusun ja ystävällisiä hymyjä satelee pitkin päivää. Mua varoteltiin ennen Meksikoon tuloo, että kannattaa olla varovainen, sillä meksikolaiset tytöt on helposti mustasukkaseks tulevaa sorttia ja peloteltiin kauhutarinoilla juoruista mitä vaihtareista oli pistetty kiertään kouluissa, ihan mustasukkasuudesta vaan. Vaikka aluks olinkin vähän huolissani, niin en oo onneks noihin ongelmiin joutunut, vaan oon positiivisesti yllättynyt siitä, miten kaikki on ollut vähintään triplasti mukavampia mihin olin varautunut. Oon päässyt välttään ikävyydet ja kaiken turhan draaman ja toivottavasti tilanne jatkuis samana koko vuoden! Oon kyllä tosi onnekas mun koulun suhteen, sillä sielä (kuinka kliseiseltä kuulostaakin) kaikki on kaikkien kavereita. Tietysti kaikilla on omat kaveriporukkansa, kuten mullakin, mutta mitkään porukat ei oo suljettuja vaan ihmisiä poukkoilee porukasta porukkaan ja kaikki on tosi mukavia kaikille.
 |
| mun luovuuden multiuipentuma hahaha. yhtiä oppituntien mukavuuskia on, et voin kirjotella suomeks mitä lystää ja kukaan ei tajua hölkäsen pöläystä! |
Enkä tuu varmaan koskaan tottuun siihen, että kaikki tuntee mut koulussa. Yks päivä ennen laboratorio tuntia etsiskeltiin koulun pihalta kaverin kanssa ötököitä mikroskooppi tutkimuksia varten ja yhtäkkiä kuulen kun lauma ihmisiä huutaa mua nimeltä. Kun nousin sieltä pusikosta, niin koulun kuutos luokkalaiset (eli siis ne abit) oli tiputtanu jotain ylimmäisestä kerroksesta ja pyys mua heittään sen niille. Tuli hauska olo, että aijaa tekin tiiätte kuka mä oon. Yleensäkkin huuteluita kuulee koulussa paljon, siis sellasia positiivisia ja kuten jo mainitsin niin ystävällisiä hymyjä satelee pitkin päivää. Myös on huvittavaa, mitenkä opettajat automaattisesti olettaa että poika on rakastunu muhun, jos se juttelee mulle tunnilla. Oi ja voi, miten mä tuun sopeutuun suomalaiseen kouluun tän kaiken huomion ja eksoottisuuden jälkeen, kun oonkin yhtäkkiä ihan samannäkönen ja samanlainen kun kaikki muutkin. Noh se on sen ajan murheita sitten.
Tänään oli sit ensimmäiset cheerleader reenit! Kyllä, oon siis nyt virallisesti joukkueessa. Mikä huvittavinta, tässä on siis loistava esimerkki meksikolaista meiningistä ja tavasta hoitaa asioita, en ees tiennyt että oon joukkueessa, sillä siitä ei mainittu missään. Maanantaina koulussa mun kaveri, tai siis "aviomies" (tai siis sillä nimellä hän itesään kutsuu hahaa) tuli ihan puskista sanoon, et joo Emilia sulla on reenit sit tiistaisin ja torstaisin. Olin että, ai kiva kuulla! Olin sit tänään reippaana paikalla kello kolme, mut ketään ei näkynyt missään. Kun kello oli kymmenen yli, ajattelin että joo no nään on meksikolaisia, että ihan perus kauraa et kaikki on myöhässä. Kun kello oli sit 20 yli eikä tyttöjen tai valmentajan olinpaikasta ollut harmaintakaan hajua, paikalle pamahti joku koulun työntekijä jota en ollut aijemin nähnyt. Moikattiin ja hän oli jatkamassa matkaa, mutta pysähtykin ja kysy että "Hei ooksää se suomalainen tyttö?" Siinä sit hetki juteltiin, ja kävi ilmi että hän työskentelee lähinnä koulun nettisivujen parissa ja kerto että olikin jo etsiskelly mua, koska kuulemma pitäis tehä haastattelu ja ottaa kuvia musta, sillä koulu haluaa että musta tehään juttu koulun nettisivuille. Mikäs siinä! Samalla paikalle pamahti toinen mies, joka on kanssa töissä koululla ja se siinä soitteli muutamia puheluita ja kävi ilmi, että reenit alkaa 15.30. Nice to know!
Kaikesta huolimatta, huhhuh jäi kyllä hyvä fiilis ensimmäisten reenien jälkeen! Se valmentaja on mitä mahtavin: täynnä energiaa, nuori, tosi kannustava ja lahjakas. En oo täysin varma, mutta ilmeisesti meitä on joukkueessa siis huimat kuusi tyttöä, mutta ei haittaa, tiedossa on ainakin henkilökohtasta valmennusta. Ensimmäinen reeni piti sisällään lihasharjoituksia, erilaisten hyppyjen reenailua ja saman koreografian jatkamista, mikä alotettiin try outeissa. Oon tosi innoissani ja en malta odottaa, että saadaan koreografia valmiiks ja päästään edustaan koulua. Joukkueen tytötkin on tosi mukavia ja tullaan varmasti lähentyyn huimasti tässä vuoden aikana, kunhan kielimuurista pääsis nopeesti eroon.
Tässä oli nyt tällänen harvinaisen kuvaton ja erittäin tekstillinen postaus, mutta vaihtelu virkistää! Huomenna onkin jo perjantai, voi autuutta. Viikonloppuna rakas Meksiko juhlii itsenäisyyttään, joten ollaan suuntaamassa perheen kanssa suvun maatilalle viikonlopuks. Rakastan mun hassuja sukulaisia, joten oon super innoissani! Luvassa ratsastusvaellusta ja paaljon paljon meksikolaista ruokaa, naurua unohtamatta. Ehkä saatan myös juhlan kunniaks kaivaa kaapista viimisen jäljellä olevan levyn Fazerin suklaata. Ja kyllä, tämä oli suora vihjaus siitä, että suklaata saa lähetellä tänne heh.
Ps. Voin kertoo salaisuuden, että se on miltein enemmän mun velejet kun mä, jotka himoitsee sitä suklaata niin paljon.
Nyt nukkumaan ja aamulla
reippaana kouluun!
Moiksu,
Emppu
Emppuu hahaha mitää, kirjotin just eilen yöllä omaa blogia ja heitin vaan otsikoks ton elämää ei sen enempää, sit nyt luin tätä niin pamahti kuva sun kädestä sama lause :Dd mut niin se on!
VastaaPoistaIhana kuulla että elämä rullaa Meksikossa, terksui patonkimaasta!! :)