welcome to my life

Kukkuluuruu! Terkkui täältä nenäliinoilla vuoratun sängyn pohjalta flunssan kourista.
Hyvin oli Meksiko mua kohdellu tähän saakka, mutta eilen se sit halus antaa sitä karua
todellisuuta jonkin sortin ruokamyrkytyksen merkeissä. Kun siitä selvittiin, niin
vuorostaan parin päivän pikku flunssa päätti kokeilla onneensa ja samalla mun
voimia pamahtamalla kunnon kurkkukipu-pää tukossa-nenä vuotaa- kaikkialle
sattuu -flunssalla. Okei ehkä se ei oo Meksikon syy, vaan bakteerit jotka jyllää
koulussa, mutta eiköhän tästäkin selvitä riittävällä levolla ja äitin ihmeparantajalääkkeillä.
Ei tää sinänsä mun oloo ja eloo haittaa, mutta tiistaina on try outit koulun cheerleader
joukkueeseen, johonka haluan enemmän kun kuuta taivaalta, joten toivotaan että olotila
olis sillon jo vähän parempi.

Tän hetkisestä tilasta huolimatta viime päivät on ollut mitä parhaimmat! Koulussa on
ollut kivaa ja oon oikeesti nautinu, ja mikä parasta niin vapaa-ajallakaan en oo
tylsistyny vaan ohjelmaa on riittänyt.

Torstaina mm. sain nauttia onnistumisen riemusta, kun voitin mun koko luokan
liiksatunnilla notkeustestissä (juup, tytöt ja pojat on samas liiksas ja ei sitä ny
liiksas ihan voi sanoo hahaa) ja iltapäivällä nautittiin wingseistä hyvässä seurassa.
Olin torstaihin asti elänyt siinä ajatuksessa, että ollaan menossa syömään muutaman
mun luokkalaisen tytön kanssa, mutta kuulinkin että paikalle on tulossa noin 13
meijän koululaista ja lopulta meitä oli sit 15, mikäs sen mukavampaa! Otettiin sit
sellanen syö niin paljon kun jaksat -tarjous ja no jaksoinhan mä 15 siipee.. Listalta
valittiin aina maku ja tarjoilija kärräs niitä sit sellasissa 5 siiven erissä. Toisen
annoksen jälkeen teki jo tiukkaa, mutta taistelin kolmanen. Tais olla henk.
koht. ennätys siipien syönnissä haha.

makuvaihtoehtoja

"OOH, NO FLASH!"

Perjantaina koulussa 6. luokkalaiset (eli ns. abit) oli järkänny konsertin. Meno oli kyllä
meksikolaisen villi ja estoton, mistä digasin täysillä ja mikä sen parempaa kun päästä
pois tunnilta. Kaiken kukkuraks, en oo koskan nähnyt niin hyvännäköstä miestä kun se
laulaja oli! HUHHUH. Menisin naimisiin sen kanssa vaikka tällä sekunilla. Iltapäivällä
lähettiin sit shoppaileen kavereitten kanssa yhelle näistä lähiostareista, jo oli aikakin!
Se ehkä vähän heijastu mun tuhlaamisessakin hehee. Mutta pakko sanoo , että en oo ikinään
ollut näin materialismionnellisuuden huipussa, kun nyt oon mun uusista vaatteista! Ja nyt
kelpaa mennä kouluunkin. Anteeks äiti ja iskä sielä Suomessa, lupaan rajottaa pankkitilien
tyhjentelyä. Mutta siis takaisin perjantaihin: Kun iskä tuli sit hakeen meitä ostarilta rankan
shoppailun jälkeen, käytiin Blockbusterin kautta hakeen The Vow niminen leffa, joka
katottiin sit Reginan ja sen pikkusiskon kanssa. Jos et oo vielä nähnyt kyseistä lefaa, niin
kato ja äkkiä! Kuka vois vastustaa Channing Tatumia?

Darinka, ja kuvan lavastus jakamalla mun ostokset

1. Aeropostale huppari 2. Normi fakkupaita

En oo aikasemmin eläessäni tehnyt tällästä "vaateesittelyä", mutta parhaani yritin! Ja 
muistettakoon, että kukaan oo seppä syntyessään. Kyllä tästä nyt jonkun käsityksen saa, 
että mihin sitä tuli pistettyä rahat. Ja oon löytänyt mun uuden rakkauden, Bershka. 
Miltein kaikki kuvissa näkyvät kuteet on kyseisestä liikkeestä hehee.

1. äly pehmonen villapaita 2. Baseball -huppari

1. Denim farkut 2. Hönöt/höntsyt mikskä kukakin haluu kutsua

tavalliset beessit balleriinat

T-paitoja kouluun, koska olkapäät pitää olla peitettynä

Tänä aamuna ei sit paljoo univelkoja kerennyt makseleen takasin nukkumatille, kun
kello herätti jo seittemältä ja puol ysi oltiin jo matkalla piirin 4170 kokoukseen. Sielä
ei tapahtunut niinkään mitään maata mullistavia, kerrottiin samoja sääntöjä jotka kaikki
jo muistaa varmaan ulkoo ja meille kerrottiin meijän tulevista reissuista, mitä tullaan
tekeen. En kyl malta millää odottaa niitä! Uskoisimpa että miltein koko kokouksen
pääideana oli, että nähtiin vihdoin kaikki meijän piirissä olevat vaihtarit eri puolilta
maailmaa ja mulle itelleni oli tärkeetä nähä Saraa pitkästä aikaa. Vähän niinkun
aavistin, ei siitä suomen puhumisesta tullut mitään. Se oli ehkä maailman oudoin tunne,
kun vihdoin oli joku jonka kanssa puhua suomee, mut kun sä avasit suun niin sieltä tuli
vaan englantia. Sit kun väkisin vääntämällä tongersi suomee, niin se ei istunut yhtään
suuhun ja tuntu että olis ollut dupatussa leffassa. En ois ikinä voinu uskoo käyvän
noin, mutta ilmeisesti kuukausi tekee ihmeitä.

Aamulla ennen kun lähettiin, mun puhelimeen pamahti tällänen kuva. Mun parhaat kaverit
ja äiti mun huoneessa Suomessa. Ehkä oudointa ikinä, mutta niin söpöö. Tytsyt tuli meille
moikkaan mun äitiä ja varastaan mun hylätyt vaatteet vaatekaapista. Pitäkää huolta mun vauvoista!

tältä näytettiin sit lähtiessä

suomitytöt ja brassi

Oli mielettömän siistii päästä näkeen kaikkia upeita vaihtareita, jaella käyntikortteja ja
suomipinssejä, saada pinssejä omaan takkiin rumistaan sitä lisää ja ennen kaikkea
luomaan ystävyyssuhteita. Mahtavia ihmisiä kaikki, joihin kerkesin tutustuun (yhteensä
meitä on varmaan yli 40, niin kaikkiin ei kerennyt tutustuun), en malta odottaan mitä
kaikkee me tullaan kokeen yhdessä. Kaiken kukkuraks, koska meijän vaihtojärjestö
on siis Rotary, niin kaikille vaihtareille annetaan n. 70e kuukaudessa kuukausirahaa.
Ei ois voinu parempi tuuri käydä, että just kun pistin rahaa haiseen, niin seuraavana
päivänä sitä jo annetaan lisää ja vielä kahden kuukauden edestä. Tässähän tuntee
olonsa jo melkein rikkaaks, ei vaan.

joka maan vaihtareista otettiin erikseen kuvat ja saatiin tollaset Mexico vihkoset.
Huomaa kovaa vauhtia pinssien alle peittyvät takit

USA, Suomi & Saksa

vas. Saksa, USA, 2 x Suomi, Turkki, 4 x Ranska, Brasilia, alhaalla Belgia

Kokouksen jälkeen käytiin  vielä perheen kanssa kierteleen kävellen sellasessa iiiiiisossa
puistossa keskustassa ennen kun suunnattiin takas kotiin. Kiitos uusien kenkien mulla on
nyt komeet rakot jaloissa. Kaiken menon ja meiningin jälkeen on hyvä huilahtaa ja
toivottaa pikasta paranemista ittelleni ja nauttia huomenna siitä kun saa vaan loikoilla.

perhe ennen kaikkea

Kiitos ja morjes, 

kuuluillaan taas!

Emppu

and I'm feeling good

Tänään, tällä kellon lyömällä on kulunut tasan kuukausi siitä, kun lentokoneen pyörät
kosketti Meksikon maanpintaa kyydissään 13 innokasta, mutta väsynyttä vaihtaria.
Pitkän matkan ja kaikkien niiden tuskallisten hyvästien jälkeen saatiin vihdoin
huokasta helpostuksesta, että täällä sitä sit ollaan kaiken sen työn ja vaivan jälkeen.
Tosin, mä en paljoo huokaillu ku jännitys kutkutti mahassa, kun tiesin että mun perhe
odotti mun näkemistä sielä kentällä. Oi voi, tota päivää en kyllä unohda koskaan!

Vaikka kuinka kliseiseltä kuulostaakin, niin tää kuukausi on mennyt hujauksessa.
Toisaalta taas tuntuu, että olisin ollut täällä jo ainakin kolme kuukautta, koska oon kotiutunu
niin nopeesti. Kuluneeseen kuukauteen on mahtunut kaiken näköstä. Suurimmaks osaks
pelkkää hyvää vaan, vaikka välillä tuntuukin, että en tee mitään, laiskottelen vaan. Kun
eksyn tollasiin ajatuksiin, niin nopeesti löytää takasin sille hyvän tuulen raiteelle, kun
miettii miten älyttömän paljon oon jo kerennyt kokeen kaikenlaista täällä näin lyhyessä ajassa.
Verraten siihen, että olisin vaan nyhjöttänyt Suomessa kotona sohvalla haha. Lisää kliseitä,
mutta hetkeekään en oo katunut sitä, että lähin vaihtoon. Joka aamu herään onnellisena, kun
tajuan että "mitä vitsiii meitsi o Meksikos hähää" ja kelaan, että mitä uutta ja yllättävää uus
päivä tuo tullessaan.

Toki on tähän kuukauteen mahtunut turhautumisiakin, kun ei osaa kieltä vielä. On jotenkin
super turhauttavaa, kun tuntee olensa niin avuttomaks, kun kokoajan pitää pyytää ihmisiltä
neuvoja ja apuja. Välillä turhauttaa koulu, välillä oma laiskuus, välillä joku muu asia, mutta
miltein aina se vika löytyy hetken tutkiskelun jälkeen itestä. Pikku asenteen muutos ja kaikki
on taas hyvin. Ennen vaihtoon lähtöö kaikki toitotti, että sun vaihtovuoden onnistuminen on
sun omasta asenteesta kiinni. Nyt on sekin sit tullut todistettua!

Vaikka tänään onkin mun hurjan juhlallinen yks kuukautis päivä Meksikossa, on tää päivä
ollut ihan yhtä normaali kuin kaikki muutkin päivät. Aamulla heräsin, menin suihkuun ja
laittauduin. Söin vähän aamupalaa ja kyyti kouluun olikin jo ovella ( ei joulu). Koulussa
oli miltein normaali koulupäivä. Pikkuveljen kaverit sano et oon söpö ja  ilmotti
haluavansa mennä mun kanssa treffeille ja yks luokkalainen pyys kesken tunnin viestilapulla
mun numeroo (ja kun vastasin siihen ja ojensin sen takasin, niin opettaja huomas ja huomautti,
että Emilia noitten lappujen lähettelyt on kiellettyjä luokassa. "Mutta opettaja, en se ollut mä,
vaan toi.." Ei vaan, pyysin anteeks, olin hiljaa ja nielin ylpeyteni). Lisäks kaikki luokat
tyhjennettiin ja kokoonnuttiin pihalle, koska oli maanjäristys. Mun eka maanjäristys
Meksikossa ja kukaan ei kyllä tuntenu mitään hahaha. Ihmisiä aina naurattaa, kun puhun
espanjaa, koska se on niin outoo kun tällänen vaalee (näille blondi) tyttö tulee
ja pläjäyttää slangi termistöö pöytään. Luokkahuone on kun eläintarha, josta haluaisin
vaan kaivautua maan alle pakoon siltä melulta. Nyt istun kotona kirjottelemassa tätä,
ja kello lähestyy seitsemää. Pitäis pakata huomiseks koululaukku ja koittaa
mennä ajoissa nukkumaan.

Anyways, nautin mun joka hetkestä täällä, tarkotan siis _joka_hetkestä_. Ikäväkään ei oo
päässyt vielä kaikessa komeudessaan yllättään. Osa syy varmasti on aikaero ja sen myötä
Suomeen yhteydenpidon hankaluus. Kun herään, niin kaverit Suomessa on koulussa. Kun
pääsen koulusta, niin kaikki jo nukkuu. Kun mä meen nukkuun, niin kaikki herää kouluun
ja sama uudestaan joka ikinen päivä. Paitsi no tietysti viikonloput. Mutta toisaalta ihan hyvä
niin, ettei tuu roikuttua Suomessa. Kyl te kaverit sielä pärjäätte, eikös je? Skype -linjaa
en oo vielä avannut ja annan sen olla vielä rauhassa hetken aikaa.

Tällä hetkellä mun suurin mietiskelyn kohde on, että tuntuu varmaan erittäin oudolta, kun
syksy alkaa läheneen ja kaikkialla on vihreetä. Tulee talvi ja edelleen vaan vihreetä. Joulu
ja vihreetä. Ei se mitään, kelpaa mulle! Kyllä mä niitä valkosia jouluja tuun varmasti viettään
sydämeni kyllyydestä, että enköhän mä tän yhen joulun pärjää. Pää ponttina mulla kuitenkin
oli, että jos en oo vielä tarpeeks monta kertaa sanonut, niin oon älyttömän onnellinen tällä.
En malta odottaa tulevaa, koska suunnitelmissa on kaikennäköstä huippu puuhaa, mutta
niistä sitten vähän lähempänä hihii.

Every day I love you more and more, Mexico.

Pusut teille sinne,

Emppu

Kuvat: WeHeartIt

Mexico, my love

Eilen tuli neljä viikkoo täyteen Meksikossa (ja keskiviikkona 21. kasassa tasan 1kk
mitä vitsii), en tajuu mihinkä tää aika on hujahtanu! Elämä alkaa pikku hiljaa
rutinoituun, ehkä mä kohta tajuan että asun Meksikossa hahaa. Mieluusti myös tottuisin
jo noihin aamuherätyksiin.. Joka päivä ymmärrän aina enemmän ja enemmän espanjaa,
mutta ei se silti sieltä noin vaan tulla tupsahda. Nykyään ymmärrän keskustelut silleen
pääpiirteittäin, et tiiän mistä puhutaan, toisin kun kuukausi sitten kun en ymmärtänyt
sanaakaan. Tosin, tää on paljon turhauttavampaa, kun tiiän mistä puhutaan, mutta en
ymmärrä mitä ihmiset sanoo. Mutta ei se mitään, en luovuta! Onneks mun perhe on
ihanan ymmärtäväinen, eikä odota multa mitään kielenoppimisihmeitä.

kaverit opettaa espanjaa

luulin et olin ruskettunu

Vaikka Meksikosta en vielä tunne lähellekkään puoliakaan, niin on tässä kuukaudessa
kerennyt jo jotakin oppiin ja kokeen. Jotta ymmärtäisitte paremmin mun elämää
täällä mun uudessa rakkaassa kotimaassa, niin ajattelin vähän listaa tyypillisiä asioita
Meksikon arjesta, mikä näille on normaalia mutta mua itteeni hämmästytti aluks.
Chek it out!

1. Kengät jalassa sisällä
Ensimmäisenä iltana kun tulin kotiin ja astuttiin sisään ovesta, niin ihmettelin että
miten ihmiset ei riisunu kenkiä eteiseen, vaan paineli sisään niinkun mitään ei olis
tapahtunutkaan. Hetken ihmettelyn ja pienen keskustelun jälkeen selkis, että täällä
ollaan aina sisällä kengät jalassa. Luulin, että vaan Jenkeissä haha. Nyt mulla on
sellaset kotitohvelit, jotka vaihdan jalkaan aina kun pääsen kotiin, enkä vois enää
kuvitella kulkevani sukkasillani kotona (vaikka kodinhoitaja siivookin lattiat
useemman kerran viikossa).

veikka nukahti mun sänkyyn

2. Limeä ja tortilloja
Kyllä, siis nää meksikolaiset pistää limee ihan kaikkialle. Aina ravintolassa mitä sä
ootkaan syömässä, niin tarjoilija tuo lautasellisen puolikkaita limejä joista puristetaan
mehut ruokaan. Toinen on tortillat. Suomalaiselle kun sanoo tortillat, niin tulee ehkä
mieleen ekana se meijän tapa syödä "tortilloja" (salaattia, kurkkua, paprikaa, tomaattia
jne käärittynä tortillalättyyn), mutta täällä ne on ihan vaan lämmitettyjä tortillalättyjä,
jotka ajaa niinkun leivän asemaa ruualla. Ja lätyissä on huomattava ero, kun vertaa näihin
mitä täällä syödään, kun mitä Suomesta ostetaan Citymarketin hyllyltä hahaa.
Tortilla + lasi kokista = NAM.

3. Tervehtiminen
Meinasin unohtaa tän, koska oon jo niin tottunut tähän, mutta siis poskipusut! Oi että.
Tää on yks isoimpia asioita, mitä rakastan Meksikossa. Suomessa kun pamahdetaan
paikalle, niin yleensä sanotaan vaan moi. Virallisissa tapauksissa kätellään ja läheisiä ihmisiä
halataan. Meksikossa ei tervehdittäessä ihmisiä niinkään luokitella, vaan olipa ihminen
sitten sun paraskaveri, veljen kaveri, tuntematon uus ihminen tai vaikkapa koulun rehtori,
niin tavatessa annetaan poskipusu oikeelle poskelle ja saatetaan halata. TAIKKA jos
kyseessä on mun isoäiti, niin halataan 2 min jonka aikana vaihdetaan 4 poskipusua ja
kerrotaan kuinka ihana on nähdä taas. Anyways, rakastan sitä tapaa! Mua naurattaa
nyt jo ajaus siitä, miten käy kun oon takas Suomessa ja ihmiset pitää mua jonain julkisena
ahdistelijana jos täkäläinen tervehdystapa jää päälle.

puppy näyttää vähän mallia

4. Liikenne
Huhhuh. Meksikon liikenettä voi kuvata yhdellä sanalla, päätöntä. Kun mun iskä ja veljet
tuli maaohjelman jälkeen hakeen mua hotellilta, ensimmäisellä automatkalla iskä sano jo
"We Mexicans drive like maniacs" ja tosiaan niinhän ne tekee. Mutta sepä ei haittaa, koska
rakastan vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Ihmiset kaahaa, tunkee joka väliin eikä niinkään
välitä nopeusrajotuksista. Täällä pääkaupunkiseudulla ruuhkassa autojen torvet soi kuorona
ja käsimerkit heiluu. Ja kun on ruuhka, niin se tosiaan on ruuhka. Ja ruuhakalla en tarkota 5
min jonoo Hämeenkadulla. Meillä o myös täällä erillinen maksullinen highway, joka menee
normaalin tien yläpuolella ja sielä ei oo läheskään niin paljon autoja, kun alhaalla. Siten pääsee
kaupungin sykkeeseen hujauksessa. Täällä on myös paljon erilaisia vempeleitä "julkisina
kulkuneuvoina", mut niihin en oo vielä tutustunut. Metroo käyttää joka päivä se 5 miljoonaa
ihmistä. Melkein Suomen väkimäärän verran, että juuh elikkäs. Ja täällä saa 15-vuotiaana
alkaa ajaan autoo vanhempien kanssa ja 16-vuotiaana saa kortin. Tai sit vaan vedetään kortitta.

kotikatu

5. Koulu
Ensimmäinen asia mikä mua hämmensi koulussa oli, että oppiaineita on paljon, mutta kirjaa
käytetään noin kolmessa aineessa, muuten pelkästään vihkoja. On myös vähän sellanen back
to the basics -fiilis, kun koulupäivä vietetään kokoajan oman luokan kanssa samassa luokassa,
opettaja vaan vaihtuu joka tunnin jälkeen, ihan niinkun ala-asteella. Kouluta ei myöskään saa
mitään, eli kaikki pitää ostaa itse: koulutarvikkeet, ruoka, jopa laboratiorioissa käytettävät
kemistitakit hahaa. Tosin, koululla on ruokala, mistä voi ostaa erilaisia meksikolaisia ruokia,
hedelmiä, hamppareita ja vastaavia. Ja kantiinista saa karkkia, simpsiä ja limpparia. Kaikki
alle 2€. Monet myös tuo eväät kotoo t. 10 nutella leipää viikossa syövä koululainen. Täällä
on kahden tyyppisiä kouluja: julkisia jotka on siis ilmasia ja opetustaso sen mukasta, ja sit on
yksityisiä (missä mä oon), mistä vanhemmat maksaa ja opetuskin on parempaa.

uskolline tulkki Darinka <3

ruokalan antimia, nam

Eikä siinä vielä kaikki!
Mm. Paikallisesta radiosta kuulee välillä The Rasmusta ja ekana päivänä multa kysyttiin
tiiänkö Dudesonit. Enköhän mä haha. Angry Birdsiä on KAIKKIALLA, ja kukaan ei tiiä,
että se on Suomesta. Tuoreita hedelmiä ah, on mangoo, vesimeloonii, banaania, omenoita,
persikoita ja kaikkia muita taivaallisia hedelmiä, joidenka nimiä en ees tiiä! Chiliä on kaikkialla,
mm karkeissa. On chilitikkareita, chilijauheita, chilikuorutuksia oih ihan kaikkee.
Ihmiset on aina myöhässä ja kaikkialle liikutaan autolla. Ihmiset on aina ilosia ja tosi
hymyileväisiä. Täällä ei paljoo oo tullu vastaan mitään "awkwardeja katsekontakteja",
koska jos sä katot jotain ja se kattoo sua, niin sit vaan hymyillään toisille ja tulee hyvä
mieli. Lisäks Meksikossa kaikki on isompaa, kuten pari postausta sitten olleista Cola
pulloistakin näkee haha. Tässä meijän lähellä on sellanen jättiläismäinen kauppa, käyttäisin
suomeks ilmausta tukku tai joku vastaava, koska sieltä saa mitä vaan ihan järettömissä
pakkauksissa jätti koossa. Jos jatketaan Cola esimerkillä, niin sieltä mm. saa 20L
pakkauksen Cocista etc.

veljiä aina naurattaa, kun mun pitää ottaa kuva kaikesta. No onhan tääkin nyt tärkee kuva, eiksvaa?

veikka ja meijän viikon ostokset

Tässä jonkin verran asioita, joita on kuukaudessa huomannut ja paljon uutta on varmasti
vielä edessä. Meksiko jaksaa aina yllättää mut!

Eilen juhlistettiin japanilaisessa ravintolassa mun nuorimman veljen synttäreitä , joka täytti
tänään 13 vuotta.  Tuli sit syötyä ekaa kertaa elämässä shushia ja no hmm. Kylhän se alas
meni, mut ei se mun lemppari ruokaa ainakaan näin ensi-istumalta ollu. Samalla sain kutsun
mun tädiltä, että jos kiinnostaa niin talvella oon tervetullut niitten mukaan JENKKEIHIN
viikon LASKETTELU REISSUUN. Mun pitää hoitaa vaan lupa ja lennot, muuten he lupas
kustantaa kaiken. Kelpaa! Mutta kattellaan lähempänä, en saa liikaa vielä innostua.

Mun suunnitelmista sen verran, että alku viikko menee näillä näkymin koulussa ahkeroiden.
Torstaina ollaan suuntaamassa wingseille tyttöjen kanssa ja perjantaina suunnitelmissa
shoppailua! (Vihdoin!) Lauantaina on mun piirin 4170 ensi tapaaminen Mexico Cityssä jee,
ja matkakaan ei oo liian pitkä haha! Ollaan Saran kanssa onnekkaita, kun ollaan samassa
piirissä. Se tarkottaa, et nähään lauantaina ja pääsee tai joutuu puhuun suomee kuukauden
tauon jälkeen. Hahaa tuntuu varmaan oudolta!

synttärisankari

onneks onnenkeksit tuntee mut paremmin kun mikään muu!

Täällä kaikki rullaa mallillaan. Elämä maistuu ja mitään en muuttais, paitsi voisin
muurata mun ikkunan umpeen, etten näkis noita lentokoneita jotka nousee ilmaan ja
lähtee kauas pois. Lentokoneet on jees, mut nykyään ne muistuttaa mua vaan siitä, että
joku kaunis surullinen päivä mun pitää lähtee täältä ja palata takas Suomeen. Mutta on tässä
vielä 10 kk aikaa nauttia ja kerätä sylillinen muistoja, joten eipäs murehdita turhia!

tänä aamuna kouluun lähössä

Hellurei ja hellät tunteet,

Emppu

elämää ei sen enempää

Jeppisjepulis minä sä täällä taas! Istuskelen parvekkeella ja nautin auringosta (äiti

älä huoli, oon uitettuna aurinkorasvaan). Tässä on tullut vietettyä viikonloppu

rennosti mun kahden ensimmäisen kokonaisen koulupäivän jälkeen. En vois uskoo,

että ihminen voi olla niin väsynyt, kun perjantaina olin! Mutta niin, ajattelin kertoo

vähän millaista koulu täällä on ja miten se omalla kohdallani on alkanut (hurjalla kahden 

päivän kokemuksella), koska se kiinostaa varmasti monia. 

Tossa on siis mun lukkari, jippii. Koulupäivä alkaa kaikilla kello seitsemän, mikä 

tarkottaa sitä että auto starttaa pihasta 6.30, mikä tarkottaa sitä että herätys on 5.30 oi 

kyllä. Kuten lukkarista näkee, joka päivä on ensin aamulla kolme oppituntia, sit 30 min 

tauko. Sitten taas kolme oppituntia ja tauko, ja sen jälkeen vielä kaks oppituntia, jonka 

jälkeen päästään kotiin. Jos jostain oon ilonen, niin siitä että yks pooitunti kestää vaan 50 

min. Se tuntuu juhlallisen lyhyeltä, kun on tottunut 70 min tunteihin.

Koulu on alkanut tosi kivasti! Jos ei ota sitä huomioon, että ensimmäinen aamu

ei ois voinut mennä enempää putkeen: aamulla kun heräsin en saanut mun huoneen

kattolamppua päälle (älä kysy, en tiiä miten se on edes mahdollista). Lopulta 30 min

ennen lähtöä mun pikkuveli tuli ja napsautti sen tosta vaan, juuh elikkäs. Onnistunutta

aamua ei yhtään helpottanut, että yön aikan mun naamaan oli ilmestynyt jokaisen teini-

tytön pahin vihollinen, finni. Aamun kruunas, kun minuutti ennen lähtöä pimessä pihalla

astuin sit koiran kakkaan. Kengät nopeesti vaihtoon ja ilosena kouluun tuntien ittensä 

rumimmaks olioks maanpäällä. Hahaa no kaikesta selvitään. Mutta niin, tota lukuunottamatta

koulu on alkanut tosi kivasti! 

Oon niin kiitollinen ja onnellinen, että mulla on koulussa Regina, mun enkeli, kokoajan tukena

ja turvana, ja ennenkaikkea auttamassa. Oon saanu ihania kavereita jo ja mun luokkalaiset

tytöt on vaan älyttömän ihania. Ne alko heti innoissaan suunnitteleen kaikkia reissuja mitä

meijän pitää tehä, ne järkkäs mut istuun luokassa niitten keskelle, jotta ne voi kääntää mulle

vähän mite opettajat sanoo ja ne opettaa mulle espnjaa. Lisäks ne on hirveen kiinnostuneita

suomenkielestä, joka on tosi hauskaa. Tuli tosi kotoisa olo, kun hetken selailtuaan mun suomi-

espanja-suomi sanakirjaa yks tyttö kajauttaa luokan toisesta päästä "Huomenta!" hahaa. 

Perjantai aamuna sain tervetuliaislahjaks pussillisen taivaallisia meksikolaisia karkkeja ja kun 

meil oli iltapäivän viiminen tunti peruttu, tytöt uhras aikaansa ja piti mulle kunnon espanjantunnin,

jossa opiskeltiin lukemista ja aakkosia.

Vaikka tässä kuulostaa, että kaikki ois täydellistä ja ihanaa koulussa, niin ei se ihan niinkään oo.

Oppitunneilla mulla on vaikeuksia pysyä hereillä, varsinkin aamulla kello seitsemän, kun istun 

vaan paikallani tekemättä mitään. En ymmärrä opetuksesta mitään ja on tosi turhauttavaa vaan

istua ymmärtämttä mitään, kun esim opettaja kertoo vitsin, kaikki nauraa, ja ite kelaa vaan, et 

varmaan oli hyväkin juttu. Oon yrittäny vähän kirjottaa muistiinpanoja, mutta monet opettajat

antaa ne suullisina, joten no can do. Välillä myös tuntuu, että jotkut opettajat ei oikeen hoksaa, 

et mä oon vaihto-oppilas. Esimerkiks perjantaina, mun toisena koulupäivänä, yks opettaja 

pisti mut lukeen luokassa ääneen espanjaks tekstin pätkän. Camoon hyvä kun itteni osaan 

esitellä espanjaks! No onneks oli vaan puoli luokkaa paikalla ja mun vieressä istuva tyttö 

autto mua, niin siitäkin selvittiin. Sain mä ihan komeet apolodit sit luokkakavereilta 

tehtävästä suoriuduttuani. Elämäähän tää vaan on ja totta myös sekin, että jostain munkin pitää

tää kielenoppiminen alottaa ja tulla pois omalta mukavuusalueelta. En vaan ihan osannut 

odottaa, että se tapahtuis tällä tavalla ja näin aikasin.

welcome to my life

Perjantaina koulun päätyttyä suorastaan hypin riemusta, että on viikonloppu ja saa levätä. Tää on 

kyllä ollut todellinen hölläily viikonloppu. Ah! Parjantai-iltana kaikkien suunnitelmien ja 

miettimisten jälkeen päädyttiin siihen, että mennään vaan Reginalle hengaileen. Oli kyllä

älyttömän hauska ilta, kun kokattiin pastaa italialaisittain, naurettiin paljon, katottiin kaks leffaa

ja syötiin poppareita. Leffalistalla oli mun kaks lempparileffaa: 10 Things I Hate About You ja

Hairspray. Oli varmaan kuulemisen arvonen se enkelikuoro mikä Hairspraystä seuras hahaha.

mun masterchefit

Lauantaina nukuin ansaitusti pitkään ja vietettiin kunnon perhepäivää. Kelpaa, koska rakastan 

ylikaiken mun ihanaa perhettä! Käytiin torilla aamupala-lounaalla, jossa söin älyttömän hyviä 

torilloja. Sit suunnattiin meijän lähimmälle "pienelle" ostarille ostaan kaikille lapsille 

koulutarvikkeita ja niitä tuli paljon huhhuh! Sit mentiin leffaan kattoon Now You See Me. 

Leffateatteri ei ollut mikään ihan normi, vaan se oli sellanen VIP -teatteri. Se siis tarkottaa sitä, 

että tuolit sielä on kun kotiteatterista: nahkaset, isot ja pehmeet, ja ne sai kallistettuu 

makuuasentoon. Ennen leffaan menoo tilataan menusta ruokaa, mitä haluaa leffassa syödä ja 

koko leffan ajan portaissa seisoo tarjoilijoita, joilta nappii painamalla saa tilattua lisää ruokaa, 

juomaa tai herkkuja. Ja leffakin oli hyvä! Hassua, kun oon tässä puhunu nyt kolme viikkoo 

englantia, niin leffatkin jo ymmärtää tosta vaan enkuks. Illalla käytiin vielä hakeen ah niin 

ihania churroja (viikon sisään mun toinen kerta jo, tervetuloa vaihtarikilot). Yhtäkkiä sain 

viestin Reginalta, että tuu ulos täällä on kavereita, jotka haluu nähä sut. Aattelin, et okei sielä 

on varmaan jotain perhetuttuja et ei täs mitään. Pihalle päästyäni tunnistan kolme meijän 

koulun poikaa, joden kanssa en ollut koskaan ees puhunut, kävelevän mua kohti. Ei siinä 

mitään, juteltiin pihalla hetki kunnes iskä kutsu ne sisään. Sisällä kiusallisuusaste oli noin 

sata hahaha, mut ei se mitään, oli ihan mukavaa saada uusia tuttavuuksia! Ja nyt on jotain, 

mille voi nauraa kuukausien päästä. Lopulta illan kruunas Fazerin suklaalevy, joka korkattiin 

veljien kanssa. Oli hyvä mennä onnellisena nukkumaan! 

torilla syömässä

leffateatteris mukavaa ja kauniit jalat

mää ja veikat ja iltajyynäys

Tänään koko perhe on vaan nauttinut sunnuntaista ja löhöillyt ja keräillyt voimia huomenna 

alkavaan arkeen. Voisin pakata vaikka mun uuden koulurepun valmiiks. 

Kuuluillaan taas Suomi, täällä kaikki

on paremmin kun hyvin!

Emppu

PS. Sori nää iPhone kuvat. Pitäs ostaa pokkari, niin tulis otettua kuvia oikeella kameralla hahaa.